Ansiomerkkihakemus 2025

Vuoden 2025 ansiomerkit luovutetaan Liittokokouksessa 4.4.2025.
Hakemus on jätettävä 4.3.2025 mennessä.

Autokoululiiton sääntöjen 12§ mukaan paikallisyhdistykset ja varsinaiset jäsenet voivat tehdä esityksiä ansiomerkin saajiksi. Hallitus voi myöntää ansiomerkkejä liiton jäsenille, toimihenkilöille sekä koti- että ulkomaisten järjestöjen jäsenille ja viranomaisille, jotka hyvin huomattavilla toimenpiteillä ovat edistäneet liiton tavoitteita.

Hopeinen ansiomerkki

Toiminut ansiokkaasti liiton päämäärien ja kuljettajaopetusolojen hyväksi. Vähintään 10 vuoden johtajakokemus. Osallistunut aktiivisesti paikallisyhdistyksen toimintaan vähintään 5 vuoden ajan.

Kultainen ansiomerkki

Toiminut erityisen ansiokkaasti liiton päämäärien, kuljettajaopetusolojen tai liikenneturvallisuuden hyväksi. Vähintään 15 vuoden johtajakokemus. Luottamustehtäviä sekä liitossa että sen ulkopuolella.

Ansioristi

Vähintään 20 vuoden johtajakokemus. Erityisen laaja-alaiset ja monipuoliset alan ansiot. Luottamustoimia sekä liitossa että sen ulkopuolella. Myönnetään enintään yksi vuodessa.

Veteraanimerkki

30 vuoden kokemus alalta johtajana tai omistajana.Voidaan myöntää myös puolisolle, joka on osallistunut autokoulutoimintaan.

Ansiomerkkihakemus


    Kirjoita vapaamuotoinen selvitys, jossa voit mainita tietoja alla olevista esimerkeistä.

    – Toiminut omistajana tai johtajana autokoulussa vuodesta…
    – Aikaisempi toiminta liikennealalla
    – Toiminta autokouluyhdistyksessä
    – Toiminta Autokoululiitossa
    – Muu toiminta autokoulualalla
    – Auto- ja liikennealan luottamustoimet
    – Muu liikenneturvallisuustoiminta
    – Yhteiskunnallinen toiminta
    – Aikaisemmat kunniamerkit ja huomionosoitukset

    Scroll to Top