Ihmisläheinen työ
Helen Högström on liikenneopettaja ja autokoulun johtaja. Hänen mukaansa liikenneopettajan työ on ihmisläheistä liikenneturvallisuustyötä, joka vaatii jatkuvaa itsensä kouluttamista.
Liikenneopettajan työ on ihmisläheistä. Työtehtävät vaihtelevat päivän mittaan, mutta yksi asia on ja pysyy - koko ajan teet työtä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Tässä työssä on siis tärkeää tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Sosiaalisena ja puheliaana olenkin viihtynyt näissä hommissa erinomaisesti.
Päivät ovat vaihtelevia
Liikenneopettajan työssä pidän erityisesti siitä, että työpäivät ovat vaihtelevia. Työtä tehdään autossa ja luokassa, ulkona ja sisällä. Autokoulun toimitilojen lisäksi työskentelemme liikenteessä, liukkaan kelin radoilla, erilaisilla käsittelykoeradoilla sekä ajokokeen vastaanottajan luona. Varmasti juuri työpäivien vaihtelevuus aikaansaa sen, että päivät tuntuvat kulkevan kuin siivillä. Työpäivät painottuvat iltaan luokkaopetus- ja ajotunteineen. Tässä on joskus yhteensovittamista perheen ja omien harrastusten kanssa.
Jatkuvaa kouluttautumista
Liikenneopettajan työlle on ominaista jatkuva muutos. Uusista säädöksistä ja opetusmenetelmistä on oltava perillä. Lisäkoulutus on ensiarvoisen tärkeää, kuten myös omaehtoinen itsensä kehittäminen. On tiedettävä, mitä uutta alalla tapahtuu. Koulun johtajana ja liikenneopettajana arvostan Suomen Autokoululiiton jäsenistölleen tarjoamia koulutuspalveluita, ajan tasalla pysyminen on näin huomattavasti helpompaa.
Työ on haastavaa
Mielestäni tärkeintä ja samalla vaikeinta liikenneopettajan työssä on saada muutoksia aikaan ihmisten ajattelussa. Käytännön taitojen - kuten auton käsittelyn tai liikennesääntöjen - opettaminen ja näiden taitojen hallinnan mittaaminen on suhteellisen vaivatonta. Sen sijaan ihmisten asenteisiin ja ajattelutapaan vaikuttaminen, koskien liikennettä, tuntuu monesti vaikealta. Tätä pidän ehdottomasti liikenneopettajan työn kovimpana haasteena nyt ja tulevaisuudessa.



